Kesän 2018 näytelmänä oli Tanja Puustinen-Kiljusen käsikirjoittama "Miehen tuoksu". Miehen tuoksu on maalaiskomedia sika-Arviksi kutsutusta miehestä, joka pitää kotitilaansa yhdessä isänsä kanssa. Elämä on varsin mallillaan, vain emäntä puuttuu. Arvin lapsuuden ystävät Mara ja Roope ryhtyvät ampumaan Amorin nuolia, vaikka omat "akkahommat" ovat yhtä retuperällä. Kesäasukkaiden, Britan ja Karin saapuminen Niemelän vuokrahuvilalle saa aikaan sellaisen tapahtumavyöryn, että koko kylä on mennä sekaisin.

Miehen tuoksun ohjaajina olivat teatterialan pitkän linjan ammattilaiset Miina Turunen ja Konsta Mäkelä. Satsaaminen ohjaukseen kannatti. Näytelmä sai kiitosta hauskuudestaan ja hyvistä näyttelijäsuorituksistaan. Vaikka näytelmä oli komedia, siinä käsiteltiin myös elämän vakavampia aiheita, kuitenkaan synkistelyyn sortumatta. Miehen tuoksun änkeitä aromeja kävi "nuuhkimassa" yli 1 500 katsojaa, runsaasti myös Lapinjärven ulkopuolelta. Koreografiat teki Titta Väkevä ja musiikin ja äänet Vesa Peltola.